Colby Nathaniel Callihan on 22-vuotias (11.04.1996, Toronto, Kanada) jääkiekkoilija, joka pelaa NHL-joukkue Dallas Starsissa keskushyökkääjänä. Asuu nykyään Dallasissa ostamassaan omakotitalossa.

isä entinen jääkiekkoilija Logan Callihan, joka eläkepäivillään valmentaa junnulätkäjoukkuetta ja on poikansa suurin fani, äiti Maribelle pyörittää kirjanpitofirmaa. Colbylla on kaksoissisko Kendall sekä pikkusisko Lacey (-03).

185 senttiä pitkä ja painaa suunnilleen 90 kiloa. Tummat hiukset ja ruskeat silmät ja poju on kasvattanut parran joka kieltämättä tekee hänestä aavistuksen vanhemman näköisen. Ruumiinrakenteeltaan Colby on jäntevä ja näyttää siltä, että tekeekin kroppansa eteen muutakin kuin vain istuskelee. Pyykkilautavatsaa tuleekin esiteltyä hameväelle häpeilemättä. Colby on myös hurahtanut tatuointeihin ja miehen molemmat kädet ovat väriä täynnä ranteista olkapäihin saakka. Lisäksi vasemmasta kyljestä löytyy tekstitatuointi.

Colby on kameleontti vaatteidensa kanssa: päällä kestää kaikki pieruverkkareista pukuun saakka. Muoti-ilmiöitä ei orjallisesti seurata, mutta suhteellisen tyylikkäältä onnistutaan silti näyttämään. Aurinkolasit ja lippalakki ovat vakiovarustuksia kuten joukkueen logoilla ja tunnusväreillä painetut sponsorihupparit.

Logan Callihan rakasti elämässään vain vaimoaan enemmän kuin jääkiekkoa, josta oli luonut uran itselleen. Samanlaista legendaa hänestä ei tullut kuin Wayne Gretzkysta, mutta NHL:ään saakka pääsi kuitenkin. Nousujohteisesta urastaan huolimatta Logan halusi myös perheen ja Torontossa syntyi alkukeväästä 1996 kaksoslapset, jotka ristitittiin Colby Nathanieliksi ja Kendall Amaliaksi. Myöhemmin perhettä siunattiin vielä 2003 iltatähdellä: tyttölapsi sai nimekseen Lacey.

Colby sai kaiken mitä halusi - äidillä oli menestyvä firma ja isä tahkosi rahaa edelleen esiintymällä mainoskasvona ja jonkun urheilujuoman keulakuvana, vaikka ammattilaisuransa päättikin, kun kaksoset olivat kymmenen vanhoja. Poikaan tarttui lätkäveri ja Colby oli ensimmäisen kerran luistimilla neljävuotiaana. Sen jälkeen häntä ei ole jäältä pois saanutkaan. Isä kannusti ja koko perhe kävi katsomassa jokaisen pelin amatööritasolta saakka. Jossain vaiheessa kävi selväksi, että jääkiekko ei tulisi ikinä olemaan Colbylle vain harrastus. Pikkujätkä oli aina ihaillut isäänsä ja jos ei ollut itse jäällä niin halusi olla katsomassa ainakin isompien pelailua. Areenat tulivat tutuksi ja julkkisiskän avulla Colby oli kaveripiirinsä kadehdituin jäbä ala-asteella, kun omisti useita nimmareita ja muuta krääsää millä pystyi siinä iässä kehuskelemaan.

Poju pärjäsi hyvin ja oli kuin luotu keskushyökkääjäksi, joka sattui olemaan täysin sama pelipaikka kuin isällä aikoinaan. Kuusitoistavuotiaana Colby ei halunnut muuta kuin päästä mukaan OHL:ään, joka oli seuraava etappi ennen NHL:ää ja oikeaa ammattilaisuraa. Draftissa kävi hyvin ja hän liittyi Oshawa Generalsien riveihin. Samana vuonna äiti ilmoitti, että firmaa pitäisi laajentaa ja muuttaa Yhdysvaltoihin. Colbylle se oli shokki. High school pitäisi käydä loppuun vieraassa maassa ja ystävät piti unohtaa ja entä se kiekkopeli? Colby aneli ja Kanadaan jäätiin vuodeksi. Sinä aikana tapahtui paljon ja poitsu siirtyi NHL:än alaisuuteen, mutta ei päässyt suoraan siihen the liigaan vaan päätyi AHL:ään, jossa pelasivat ylemmän luokan joukkueiden farmitiimit. Ensimmäisen kauden hän pelasi Providence Bruinsissa ja sen jälkeen on kuulunut nykyisen joukkueensa, Pittsburgh Penguinsin farmijoukkueen, riveihin.

Mitenkäs se koulu sitten meni Isossa Omenassa? Ei ollenkaan sen pahemmin. Kanadalaisen hymy tehosi ja lätkäjätkä veti ihmisiä paljon ympärilleen. Colby oli ehdottomasti koulussakin sellaista johtajatyyppiä, joka sortui välillä sorsimaan heikompiakin. Pohjimmiltaan eniten hän oli kuitenkin enemmän hassuttelevaa bro-tyyppiä, joka joi kaljaa salaa ja teki typeriä jekkuja kuin oikeasti terrorisoi äärettömän pahansisuisesti muita. Ne jotka tosin kloppia eivät tunteneet voisivat tuomita tämän kusipäiseksi ja egoistiseksi rikkaaksi pennuksi, tytöt söpöksi virnuleuaksi ja ystävät sitten tiesivätkin sen oikean puolen hänestä. Colby ei ollut ehkä kokeiden perusteella penaalin terävin kynä, mutta ei se häntä tai edes vanhempia haitannut, kun tulevaisuus oli naulittu jo jääkiekkoon.

Matka Penguinsin riveissä päättyi 2018 keväällä ja Colby päätyi muuttamaan uuden joukkueensa, Dallas Starsin, perässä joukkueen nimessäkin mainittuun Dallasin kaupunkiin. Muutos oli suuri, mutta kaivattu ja siitä lähtien junnu onkin majaansa eteläisessä kaupungissa pitänyt ja luonut uraansa isojen poikien liigassa.

Colby ei ole se hiljainen ajattelija, joka herättelee syvällistä keskustelua. Poju on se kovaääninen pelle, joka voi aluksi vaikuttaa olevan täynnä itseään. Kai hän onkin vähän nenäkäs eikä ajattele aina mitä sanoo ja joutuu usein pyytämään anteeksi - ainakin ystäviltään - tuntemattomilla ei ole niin väliä. Colby on hyväntuulinen kaveri, josta on toisaalta vaikea olla pitämättä, vaikka suuri suu hänellä onkin. Ystäväporukka on suuri ja varsinkin nykyisen joukkueen keskuudessa mies on se rämäpää jonka seurassa ei todellakaan tule tylsää. Kaikki ideat eivät välttämättä ole fiksuja eikä Colby itsekään ole mikään nero. Pelisilmää häneltä löytyy ja lätkätietoutta, vaikka muille jakaa, mutta muuten älliä ei välttämättä ole puhumaan kvanttifysiikasta tai historiasta. Tai mistään muustakaan mikä ei niin paljoa kiinnosta. Tämä hälläväliä-asenne voi lisätä kusipäistä kuvaa, mutta Colby on pohjimmiltaan ihan hyväsydäminen kaveri.

Ystävilleen hän on ehdottoman luotettava. Colby on se, joka kävisi potkimaan vaikka lyhtypylvästä jos kaveri olisi sitäpäin kävellyt. Hän on kova meuhkaamaan eikä omista kovinkaan hyviä hermoja. Pahimmista teiniajoista on ehkä hiukan kasvettu, mutta Colbyssa on silti tappelupukarin vikaa. Pelatessaankin hän väläyttelee enforcerille kuuluvia ominaisuuksia: kun tiimitoveria töytäistään, on numero 91 pian kimpussa ja siinä lentää jo hanskoja ja mailaa. Sisua voisi kohdistaa johonkin järkeväämpäänkin, mutta mitä sitä luonteelleen mahtaa. Colby yrittää pelin ulkopuolella poistua tilanteesta, mutta pitkään ei jaksa vittuilua kuunnella tekemättä mitään.

Colbyn elämän suurin intohimo on lätkä. Peli on äärettömän rakas ja tärkeä hänelle ja siinä ehdottomasti halutaan olla parempia kuin kaikki muut. Colby haluaa olla täydellinen ja paras eikä vain yksi parhaista. Tämä ajattelu tuo mukanaan ylimääräistä stressiä ja välillä kirpovia pettymyksiäkin, kun ei ylitetä itselle asetettua - välillä kohtuuttoman korkealla olevaa - rimaa. Puolustaa peliä ja uraansa kärkkäästi: kiekko ei ole harrastus tai edes työ vaan elämäntapa. Nuoressa miehessä roihuaa vahva liekki ja intohimo, jota voisi melkein kadehtia. Colby ei halua myöskään saavuttaa kaikkea ratsastaen isänsä nimellä vaan luoda itse oman onnelansa.

Colbyssa on pelurin vikaa rakkaudessakin: tytöt vaihtuvat yhtä nopeasti kuin sukat. Kenestäkään ei kiinnostuta pitkäksi aikaa eikä kukaan ole tähän mennessä ymmärtänyt poitsun sielunelämää tarpeeksi. Joko nähdään vain ne rahat ja rikas isä tai kuumapäinen pentu, joka lyö lätyskää jäällä. Colby kun ei ole kuitenkaan pohjimmiltaan kumpaakaan vaan monipuolisempi tapaus, joka tarvitsee rinnalleen jonkun, joka haastaa hänet ja omistaa samanlaista intohimoa. Sellaista unelmamuijaa ei ole sattunut tulemaan eteen ja Colby on tottunut elämään railakasta sinkkuelämää ja rikkomaan sydämiä.