DECKARD JETT EVANS - DJ - 39-vuotias (s. 20.07.1980) entinen merijalkaväensotilas ja nykyinen palkkasotilas. Värvää myös väkeä Blackbirdissä - turvallisuusfirmassa jonka yksi alkuperäinen perustaja on - mutta sitäkin useammin löytää itsensä yhä aktiivisen palvelusuransakin päättymisen jälkeen jostain jumalan selän takaa rynnäkkökiväärin kanssa. Syntynyt Brooklynissä ja asuu siellä yhä rauhallisella seudulla kaksikerroksissa omakotitalossa. Jakaa talon vaimonsa, Leoran, kanssa.

Isä, isänisä ja senkin isä olivat kaikki merijalkaväenmiehiä. Isä, Derrick, kaatui Persianlahdensodassa ja äiti Maria on hoitokodissa pitkälle edenneen Alzheimerin taudin johdosta. DJ vierailee uskollisesti sen luona aina, kun on New Yorkissa, vaikka äiti ei ole enää pariin vuoteen huonoimpina päivinä häntä tunnistanutkaan.

Vanhin kolmesta sisaruksesta: Marla (s. 1990) ja Grady (s. 1983). Veli elää kolmikymppisenäkin poikamiesunelmaansa ja kerjää välillä rahaa ja sitä yritetään pitää kaidalla tiellä. Sisko syntyi liian myöhään, että sen kanssa olisi ehditty lapsuudessa muodostaa hyvin tiivistä sisaruussuhdetta, mutta DJ yrittää ylläpitää välejä siihenkin nykyään.

DJ on harteikas ja ruumiinrakenteeltaan vähän tankkimainen. Kropasta on pidetty hyvää huolta ja se näkyy lihasmassana. 180 senttiä - give or take - pitkä ja paino huitelee 85 ja 90 kilon välillä. Mustat, lyhyet hiukset joiden sivut on ajeltu vielä lyhyemmiksi. Joskus ajelee päänsä kokonaan siiliksi, mutta lähinnä vain silloin jos on lähdössä pidemmäksi aikaa ulkomaille. DJ:llä on ruskeat - tai melkein mustat - silmät ja tummat kulmakarvat. Kasvoja hallitsee kuitenkin nenä, joka on murtunut niin monesti, että on vähän kyömy ja muutenkin massiivinen. Ei välttämättä se komein yksilö, mutta toisiin vähän rujompi charmi puree. Toisaalta DJ ei kyllä ole mikään rumakaan, mutta ei mikään nätti poika miltään kantilta. Leukaa koristaa yleensä sänki, vaikka mies pystyy kasvattamaan myös täyden parrankin.

Pukeutuu käytännöllisesti eikä seuraa muotia, vaikka onnistuu yleensä näyttämään silti ihan siedettävältä. DJ vetää puvun päälle vain pakosta ja viihtyy parhaiten farkuissa ja maihinnousukengissä. Vaatekaapin sisältö on melkein poikkeuksetta mustaa, harmaata ja muita neutraaleja värejä.

DJ:n kropassa risteilee paljon arpia ja muita elämän jälkiä joiden kaikkien alkuperää on mahdotonta muistaa. Vatsassa luodin jättämä jälki ja toiseen kylkeen sekä olkapäähän saanut puukosta joten ne ovat ne kaikista eniten huomiota herättävät jäljet, vaikka nahka on muutenkin melkoinen tilkkutäkki.

Derrick ja Maria menivät naimisiin nuorina, ostivat talon ja kävivät haaveilemaan perheestä. Deckard syntyi painostavan kuumana heinäkuun päivänä potrana ja terveenä. Perästä seurasi kolmen vuoden päästä veli ja vuosikymmenen vaihtuessa katraan ainoa tyttö, Marla. Seuraavana vuonna Derrick kaatui Persianlahden sodassa ja Maria sai miehensä takaisin taitellun tähtilipun muodossa ja jäi yksin lastensa kanssa. Nainen ei koskaan mennyt uusiksi naimisiin vaan sinnitteli sitkeästi yksin ja osin sukulaisten ja ymmärtäväisten ystävien ja naapurien avulla. Se onnistuikin kasvattamaan kolme ihan yhdyskuntakelpoista lasta ja kiitokseksi siitä kaikesta sairastui Alzheimerin tautiin vain 55-vuotiaana.

DJ muistelee lapsuuttaan lämpimästi. Oli vierailuja isovanhempien luo, jossa ukki kertoi sodasta - Vietnamista ja viidakoista - näytti vanhoja kuvia ja mitallejaan. Sen kanssa katsottiin dokumentteja jotka eivät olisi sopineet äidin mielestä lasten silmille, mutta DJ oli myyty. Jo polvenkorkuisena oli syttynyt kipinä rintaan, joka ohjasi kohti asevoimia ja samalle polulle kuin muutkin sen suvun miehet. Isä, Derrick, oli paljon poissa kotoa palvellessaan merijalkaväessä, mutta kotona ollessaan se oli aina läsnä eikä mitään muuta kuin rakastava, vaikkakin tiukkaa kuria pitävä mies.

Isä oli 1989 Panamassa ja kahta vuotta myöhemmin Persianlahdella. Panamasta se oli kotiutunut ehjänä, mutta Saudi-Arabiasta palasi arkku ja lippu. DJ:hen se menetys iski kovimmin, koska hän oli vanhin ja toisaalta suhde isään oli ollut varmaan myös vahvin. Velikin kyllä ymmärsi, mutta sisko ei edes muista Derrickiä, kun oli sen kuollessa vain vuoden vanha.

DJ ei varsinaisesti loistanut koulussa, mutta ei hakenut myöskään systemaattisesti ongelmia. Kolttosia tehtiin, mutta pikkupoikamainen pilke silmässä. Hän pelasi baseballia ja liikkui paljon, vaihtoi ensisuudelmat ja maistoi tupakkaa. Äidille aiheutui ehkä harmaita hiuksia joidenkin tempauksien jälkeen, mutta myöhemmin sekin toivoi nuoremman veljen tulevan esikoiseensa, kun sen kipuilut teini-iässä olivat ihan omaa luokkaansa.

Kenellekään ei tullut yllätyksenä, kun DJ täyttäessään kahdeksantoista - kun ei enää äitinsä lupaa tarvinnut - hakeutui merijalkaväen värväystoimistoon ja allekirjoitti paperit. Se tie vei ensin Etelä-Carolinaan Parris Islandiin kolmetoista viikon mittaisella boot campille. DJ ei ole hetkeäkään katunut sitä, että värväytyi: ei edes silloin, kun istui hiekan ja kamelinpaskan keskellä Irakissa. Parris Islandin jälkeen tuli Camp Geiger ja lisää koulutuksia koulutuksien perään.

Siviilissä oli tavattu high school sweetheart uudelleen - Leora Hall vei jalat aina vain uudelleen alta - ja sen kanssa seurusteltiin vakavasti. Sitten mentiin jo naimisiinkin ja elämä tuntui toistavan samaa kaavaa kuin omien vanhempien. 2001 syksyllä 9/11 tapahtui - sotki täydellisesti suunnitelmat - ja DJ halusi sotia maansa puolesta. Kahden komennuksen jälkeen siviilielämä tuntui oudolta ja vieraalta ja mies halusi jatkaa aktiivisessa palveluksessa. Lähi-Itä tuli liian tutuksi ja sieltä raahattiin omia haamuja mukana Yhdysvaltoihin. Kotona DJ - kuten isäkin oli aina ollut - yritti olla läsnä. Leoran kanssa haaveiltiin lapsista ja niitä yritettiinkin hankkia intohimoisesti. DJ muistaa haaveilleensa baseball treeneistä ja juoksevista pikkupojista ja käsivarsille heittäytyvästä pikkutytöstä, joka pitäisi isäänsä sankarina. Mutta ne haaveet kuolivat useiden hedelmöityshoitojen jälkeen, kun selvisi ettei Leora voisi ikinä saada lapsia. Tutut puhuivat adoptoinnista, mutta DJ tiesi, että se ei vaimolle riittäisi ja se muutenkin etääntyi ja katkeroitui niiden uutisten jälkeen.

DJ kuitenkin oli paljon poissa, mutta kotona yritti olla se sama ihana ja rakastava aviomies. Hänhän rakasti vaimoaan ja rakastaa nykyäänkin. Samaa taikaa ei kuitenkaan löytynyt, mutta aina piti yrittää. Siltä viime vuodet aviossa ovat tuntuneetkin: DJ rakastaa ja yrittää parhaansa, mutta Leora on mukana hommassa enää puoliksi. Huhuja sen omien komennuksien aikaista suhteistakin on kuultu, mutta niitä ei ole haluttu uskoa. Ei edes silloin, kun se itse myönsi salasuhteensa ja syrjähyppynsä omakotitalon hämärässä olohuoneessa tavallisena tiistai-iltana. Kivi ehkä vierähti naisen sydämeltä, mutta DJ halusi elää mieluummin valheiden verkossa. Avioliittoa siis jatkettiin ja jaksetaan yhä leikkiä, että tulevaisuutta on.

Kodin ongelmat tapahtuivat sen jälkeen, kun 2012 mies jättäytyi aktiivisesta palveluksesta. Siviilielämään oli vaikea tottua. Psykologeista ei välitetty eikä jaksettu kuunnella terapiaistunnoista ja PTSD:n vaaroista vaan DJ hankkiutui turvallisuuspuolelle töihin. Lähinnä siksi, että kaipasi rutiinia elämäänsä ja pääsi käsittelemään aseita. Jostain kuultiin palkkasotilashommista ja ei osattu sanoa ei. Kai ne konfliktialueet olivat jääneet ihon alle eikä kotielämä napannut. DJ päätyi Syyriaan ja Afrikkaan, kun aina riitti muiden sotia joissa ottaa osaa. Hommassa tienasikin ihan hyvin ja siitä saatu adrenaliiniryöppy oli vain plussaa.

2015 perustettiin oma firma brittiläisen Kieran Wakefieldin kanssa. DJ oli tutustunut siihen Irakissa, kun Marine Raidersit ja SAS olivat tehneet yhteistyötä. Remmiin lyöttäytyi Richard Red, joka oli myös Kieranin tuttu ja pian oli pystyssä Blackbird. Paperilla se oli turvallisuusfirma, mutta kulisseissa välitti palkkasotilaita. DJ päätyi kouluttajaksi ja rekrytoimaan väkeä ja henkilöksi joka lähti mielellään ulkomaille, kun kaksi muuta miestä pysyttelivät tiiviisti Yhdysvalloissa. Neljän vuoden jälkeen homma pyörii yhä samalla kaavalla ja mies tasapainottelee hajoavan avioliittonsa ja töiden välillä itsepäisesti.

Rehti ja rehellinen. Doesn't give you any bullshit. DJ kohtelee ihmisiä ilman ennakkoluuloja ja on kohtelias ja hyväkäytöksinen - vanhemmat eivät kasvattaneet hulttiota ja vuodet armeijassa ovat tehneet hänestä säntillisen - mutta ei purematta niele mitään. Ei omista niin lauhkeaa luonnetta tai teräksisiä hermoja, että miellyttäisi kaikkia ja kestäisi kusipäitäkin hymy huulilla. Kohtelee ihmisiä niin kuin ne ansaitsevat. DJ on varmaan tästä syyssä Blackbirdissäkin lähinnä kouluttaja ja rekryhommissa, kun ei osaa tai halua nuolla kenenkään persettä ja jättää ne hommat siksi Wakefieldille. Ja onhan se muutenkin enemmän kiiltokuvapoikamainen kuin hän itse.

DJ on isänmaallinen ja hyvin periamerikkalainen. Ei mitään make America great again-tyyppiä kuitenkaan, mutta kunnioittaa veteraaneja ja rakastaa kotimaataan. Perinteiset perhearvot ja sukupuoliroolit ovat tärkeitä, vaikka mies ei kuitenkaan usko naisten kuuluvan keittiöön, vaikka omasta mielestä miehen kuuluisikin olla se perheen pääelättäjä. DJ myös avaa ovet, kantaa kauppakassit, tuo vaimolle kukkia ja maksaa illalliset. Old fashioned romantic.

Vähän rujon ja tuiman ulkokuoren alla hauska ja ihan rempseä kaveri. DJ nauraessaan ja hymyillessään tuntuu tekevän niin koko sielullaan ja tekee niin useasti. Tulee melko helposti toimeen muiden ihmisten kanssa, vaikka onkin joidenkin mielestä liian suora ehkä puheiltaan, kun ei käytä sulosanoja ja sanoo asiat kuin ne ovat. Toisaalta myös järkyttävän itsepäinen eikä halua myöntää olevan väärässä, stressaantuneena eristää itsensä muista ja häirittynä saattaa tiuskia. Useimpina päivinä DJ on kuitenkin positiivinen yllätys persoonana, kun ulkonäkö voisi kieliä muusta.

Hän ottaa työnsä vakavasti. Palkkasotilaskeikoilta palatessaan kestää hetki, että pääsee kiinni arkeen. DJ kantaa yllättävän paljon konfliktialueiden luurankoja mukanaan, vaikka yrittääkin siviilissä ne unohtaa ja elää tavallista elämää. Väittää, ettei tarvitse terapiaa tai kärsi PTSD:stä, mutta unettomia öitä on silti, välillä nurkissa vihollisia keskellä Brooklynin katujakin ja nukkuu aseen kanssa. Mies ei mielellään puhu näistä asioista varsinkaan ystäviensä kanssa, mutta toisaalta tutun baarimikon tai jonkun tuntemattoman - johon ei välttämättä enää koskaan törmää - kanssa voi jakaa syviäkin ajatuksia ja olla hyvin avoin. Lähipiirilleen ei vain halua myöntää ongelmiaan. DJ on sen kuitenkin itselleen myöntänyt, että ei tunne oloaan niin hyväksi nahoissaan kotimaan kamaralla vaan viihtyy partioimassa keskellä aavikkoa tai tulitaistelun keskellä. Ei tarvitse miettiä omia ongelmia tai edes olla kokoajan oma itsensä vaan voi olla vain sotilas. Ja hän on helvetin hyvä sotilas.

DJ rakastaa vaimoaan, vaikka suhde ei enää entisensä olekaan. Leora on ehkä pettänyt, mutta hän on yhden ihmisen mies ja hyvin uskollinen kuten ihan ystävyyssuhteissakin. Tilaisuuksia olisi ollut, mutta ei ole tarttunut niihin. Ystävien mielestä DJ:n olisi parempi unohtaa vaimo ja siirtyä eteenpäin, mutta se ei ole niin helppoa. Ei rakkaudessa syöksy pää edellä mihinkään. DJ asettaa läheisensä aina itsensä edelle (vaikka aina siltä ei vaikuta, kun pitää kiinni omista päätöksistään eikä aina jaa sitä mitä pään sisällä tapahtuu) ja puolustaa ja suojelee noita kärkkäästi. Ei siinä ellei olisi joskus baarissa lyönyt tajuttomaksi jotain tuntematonta naista ahdistellutta tai ottanut kadulla kiinni käsilaukkuvarasta. Knight in a shining armor tyyppiä.